perjantai 25. syyskuuta 2015

Eläimet

Kuvagalleria, että muistan mitä kaikkea tästä talosta löytyy:

 Vanha herra, ikää 24v, ei piittaa sähköaidoista, kulkee missä haluaa. Lisäksi on kaksi ratsastushevosta.
 Näitä sarvipäitä taitaa olla kaikkiaan 5 kpl.
 Hanhia on viisi.
 Kanoja toistakymmentä seuranaan pari kukkoa. Hautomakoneessa tulossa pari tipua lisää.
Kissoja on kolme. Tämä on pitkäkarvainen, sitten on perialaissekoite ja yksi ihan tavallinen musta karvainen.

 Hieno aita! Ikke sant? Siellä takana lymyilee hyvässä lihassa
oleva minipossu.
 Pupuja oli kolmessa paikassa. Lajiteltiin ne tyttöihin ja poikiin, eri karsinoihin, kun lisä lapset eivät olleet toivottuja.
 Ulkona olleiden hanhien lisäksi sisällä oli myös ankkoja ja muita lenteleviä.
Pari tällaistakin löytyi. Ei pidä luulla, että erehdyn luulemaan näitä eläimiksi.

Eläimistä puuttuvat enää koira ja kalkkuna.

Aiemmin tämä on ollut maitotila, mutta navettatilat on muutettu nykytarpeita vastaaviksi.
Askarteluhuone, jossa jätelaudoista teh-
ty panelointi. Tekijät: kuntoutumassa
 olleita nuoria.

Latoon on rakennettu  tilakauppa.

Maitohuone on pysynyt
karjakeittiönä.

Vanhat lypsyparret ovat hevos-
pilttuina ja askarteluhuoneena.

Rehuladossa on leipomo/keittiö.

Rehuladosta löytyy paljon muutakin.
Takana teline, jolta voi hyppiä
heiniin.

1 kommentti:

  1. Täällä kaima olisi ottanut noin siivekkäät pataan vaikka heti. Iltapuheet kolmen naisen hotellihuoneessa on varsin vaihtelevat. Koulu asiat on jo käsitelty matkat myös eli ruoka on hyvä aihe jatkaa keskustelua.

    VastaaPoista