perjantai 12. kesäkuuta 2015

Oppimistehtävä 1-c

1 c) Yhteenveto
Maatalous on fyysinen ala. Että voi aloittaa sosiaalisen median hyödyntämisen, on osattava maatalouden perusteet. Pelkät hyvää tarkoittavat (alankin) ryhmät eivät riitä menestyneen yrittäjyyden hoitamiseen.

Alussa ajattelin, että ei sosiaalisella medialla ole oikeastaan mitään järjellistä annettavaa tälle alalle, mutta heti seuraavaksi totesin, että onhan tällä paljonkin annettavaa. Kuluttaja on nykyaikana hyvin tietoinen, valveutunut, ja haluaa tietoja miten, missä ja mitä tuotetaan. Sosiaalisessa mediassa on liikkunut vääristeltyjä kuvia ja selostuksia maataloudesta. On hyvä kertoa myös kiihkoton, arkirealistinen kuva – antaa kuluttajalle laajempaa perspektiiviä. MTK:n maaseutunuoret ovat aktivoituneet maaseudun tutuksi tekemisessä myös some puolella.

Maaseutuyrittäjien omat suljetut ryhmät taas toimivat ammatillisena tiedon levittäjänä ja keskustelukanavina. Moninaiset ryhmät antavat mahdollisuuden käydä keskustelua pitkistä etäisyyksistä ja hankalista työajoista huolimatta. Some on myös jaksamisen ja välittämisen kanava.

Some surffailu ei välttämät tuo lisäarvoa viljelijälle, joten hyvin kriittisesti pitää miettiä, kuinka paljon aikaa tälle saralle uhraa. Kuitenkin sosiaalisten suhteiden ylläpito on tärkeää, eikä sille voi laskea hintaa. Jos muuta sosiaalista elämää ei ole, on some mittaamattoman arvokas.

2 kommenttia:

  1. Kuka osais selittää, miksi kirjainten alta teksi jää valkeaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku itte kysyy ja itte vastaa, saa sopivan vastauksen. Taisi johtua siitä, että laitoin tekstin leikkaa liimaa systeemillä.

      Poista